Terkut istukkakontrollista!

Heippahei! 

Tänään pyörähti käyntiin rv 30+0 ja sen "kunniaksi" meillä oli ultraääni, jossa ultrailtiin onko istukka siirtynyt tarpeeksi jotta alatiesynnytys on mahdollinen ja luojan kiitos siittä ei tarvitse enään huolehtia! :)

Mutta sitten eteen nousi uusi iiiiiiiiiso ? 

Meidän isonpienen miehen kasvu on hieman hidastunut, kun ennen tätä hän oli aina 2-3 päivää viikkoja edellä, tänään hän oli nipinnapin viikkoja vastaava..painon puolesta. 
Paino oli nipinnapin 1,4kg eli alakäyrälle ollaan tipahdettu. 
4 viikon päästä on kontrollikäynti tässä asiassa, mutta jos joku on selvää; ei meille 4 kiloista poikaa ole syntymässä. 
Minulle paasattiin syömisestä, 5 ateriaa päivässä plaaplaa jne.
Kun paino on minulla noussut vain 1kg tähän mennessä kun mennään 30+0 viikkoa. Mutta milläs syöt kun ei tee mieli mitään? Ja nälässä en kuitenkaan ole... Huomenna on neuvola joten silloin näkee paljonko paino on noussut n.2,5viikossa! 

Mutta kontrolliultraa siis odotellaan ja sen jälkeen sitten nyytin saapumista maailmaan! :) 

-Heidi + isopieni mies 30+0!

 
 
 

9 viikkoa

Aika huikeeta ajatella että enään 9 viikkoa niin poitsu on täysaikanen ja voi syntyä koska vaan! Lähenevä synnytys pelottaa edelleen ja täytyykin ottaa se puheeksi kuun lopussa neuvolassa. 

Eihän sinne mahaan oo kukaan jäänyt, mutta se kipu! Se pelottaa eniten.. 
Mutta onneksi on sentään vielä se toivottavasti 9 viikkoa aikaa kerätä ajatukset kasaan :)  
26 päivä olisi vielä luultavasti viimeinen ultraääni ja en malttaisi odottaa!
Saamme nähdä kuinka poika on kasvanut ja että onko istukka siirtynyt tarpeeksi pois kohdunsuulta että alateitse synnyttäminen on mahdollista. 
Kyllä tämä raskaus on vaan niin hermoja raastavaa että en tähän enään toista kertaa ryhdy, jos tämä pienokainen saadaan elävänä syliin niin hän meidän ainoaksi jääpi ja meille se riittää :) Vaikka moni epäileekin mielemme muuttuvan vielä monta kertaa, en usko että kukaan saa näitä arpia mun päästä pois että "nauttisin" seuraavasta raskaudesta ilman pelkoja. 

Toissayönä oli lähellä ettei lähdetty käymään tarkastamassa poitsun tilannetta kun en ollut hetkeen (oikeasti varmaan tuntiin) tuntenut liikkeitä eikä poitsu millään meinannut herätä antamaan potkuja, siinä sitten herättelin miehen hereille ja ONNEKSI miehen laittaessa käden masulle alkoi mylläys, huh!  
Kyllä sitä on vaan niin hermoheikko, en malta odottaa että tää raskaus on ohi ja poitsu sylissä!

Mutta yleisesti meille kuuluu oikein hyvää, vaikka väsynyt tähän raskaana olemiseen olenkin, en tätä silti mihinkään vaihtaisi kunhan vaan tästä se elävä lapsi saadaan jonka kanssa saadaan kokea kaikki ilot/surut :)  

Mutta mitä tahtoisitte lukea? Laittakaapa kommenttia tulemaan! :) 

-Heidi ja mahamelskaaja 28+1

Rakkautta on..

"Ei ole kooltansa suuri tuo pikkuinen, mut' aikaan sai muutoksen melkoisen:
toi elämään tullessaan valoisan lisän, teki toisesta äidin toisesta isän.."

 3 kuukautta enään!

-Heidi

Heippa vuosi 2015 ja tervetuloa 2016!

Niin se vuosi taas vierähti, vastahan sitä toivoteltiin vuotta tervetulleeksi ja nyt se jätetään jo taakse huh! 

Tämä vuosi on ollut tapahtumarikas, rankka ja onnellinen.
Helmikuussa jouduimme luovuttamaan pienen enkelivauvamme taivaalle muiden pienten seuraksi. Tuo riipaisee edelleenkin syvältä ja kovaa, ikävä tuskin hellittää ikinä vaihtaa vain muotoaan. 
Mutta muistan kun silloin sanoin että "ehkä papu tuli vain kertomaan että me onnistutaan vielä, ei saa luovuttaa" ja nyt sitä tässä sitten kasvatellaan vatsaa ja tunnetaan potkuja päivittäin, toivoa sopii että tästä se pieni tuhisija liittyy perheeseemme jäädäkseen.  

N. 4kk keskenmenon jälkeen saimme plussan tikkuun, aluksi ajattelimme vain että se on vaan taas yksi positiivinen tikku muiden joukossa eikä meille vieläkään sitä elävää lasta suoda. Pelot ovat hiukan hälvenneet viikkoja ollessa nyt 26+3, mutta edelleenkään en uskalla huokaista helpotuksesta että nyt se pieni syntyy meille ja tekee meidän perheestä täydellisen. 
Mutta onnellinen olen! ja sen olen päättänyt että jos ei muuta niin aijon nauttia tästä kaikkine kipuineen ja kolotuksineen ja toivoa parasta :) 

Toukokuussa menimme kihloihin! Se oli yksi vuoden onnellisimmista päivistä kun astelimme yhdessä koruliikkeeseen hakemaan sormuksia <3 :) 
Tuota miestä rakastan enemmän kuin mitään muuta, en halua kuvitella päivääkään ilman häntä ja olen varma että hänestä tulee maailman paras isä ja että selviämme kaikesta yhdessä. 
Vaikka vuosi oli rankka, en epäillyt hetkeäkään etteikö me selvittäisi siitä pariskuntana, tuo mies on vaan täyttä kultaa <3 

Muutettiin myös pariin kertaan ja ensimmäistä kertaa 2 vuoteen tämä asunto on se joka tuntuu kaikkiista eniten kodilta :) Tästä emme muuta ainakaan 2 vuoteen! hih! 

Uusivuosi vietettiin tosiaan ystäväpariskunnalla, saunoen, syöden ja ammuttiinhan me muutamat raketitkin! Muut ottivat "muutamat" uudenvuoden kunniaksi ja mää pitäydyin ihan vaan limulinjalla :) Mutta kärsin sitten varmaan krapulan muidenkin puolesta, nyt vasta 2h päiväunien jälkeen olo helpottaa eikä päätäkään särje enään, onneksi :) 

Tältä vuodelta en toivo mitään, otetaan kaikki vastaan mitä se tuo tullessaan. Varovaisesti luotan että meidän perhe kasvaa yhdellä korvaamattomalla asialla huhtikuussa viimeistään (toivottavasti nyt ei ainakaan vielä 2kuukauteen)! :) 
Älkää pitäkö mitään itsestäänselvyytenä ja arvostakaa pieniäkin asioita, voi tulla päivä kun menetät kaiken. Rakastakaa ehdoitta.

Kiitos ja kumarrus siis vuodelle 2015!

-Heidi