Olen saanut sen mitä olen 2,5 vuotta odottanut ja minulla on maailman paras avomies, näin imelästi sanottuna ;)
Olemme taivaltaneet J:n kanssa vähän yli kolme vuotta yhdessä, eikä suhteemme alku ollut ihan mistään satukirjasta mutta päivääkään tähän kelkkaan lähtemistä en ole katunut, päinvastoin olen ollut onnellisempi kuin tänä viitenä vuotena mitä olen Tampereella asunut.
Mutta niinkuin kaikilla normaalissa parisuhteessa elävillä ei meilläkään ole aina elämä vaaleanpunaista ja ruusuilla tanssimista mutta siitäkin huolimatta en usko että mikään meitä saisi eroamaan.
Tänä reiluna kolmena vuotena olemme kokeneet enemmän, kuin useammat kokeen kymmenessä vuodessa!
Olemme tunteneet J:n kanssa yli viisi vuotta, mutta emme todellakaa ole olleet mitään ylimpiä ystäviä, päinvastoin =D Minulla oli vuonna 2012 mennyt jo melkein vuoden erittäin huonosti silloisen avopuolisoni kanssa ja kun sanon huonosti se tarkoittaa juuri sitä. Pettämistä hänen lapsensa äidin kanssa, on/off suhde, henkistä väkivaltaa, luottamuksen puutetta ja omasta puolestani voin sanoa ettei rakkautta ollut sanan sellaisessa merkityksessä ollut enään pitkään aikaan, mutta siltikään koskaan kumpikaan ei osannut sanoa sitä lopullista "nyt riittää" lausetta.
Ystäväpariskuntamme kutsui J:n ja minut heidän kanssaan mökille viettämään pidennettyä viikonloppua ja koska parisuhteessa oli sillä hetkellä entistä myrskyisämpää päätin ottaa vähän välimatkaa selvitelläkseni ajatuksia.
Viimeinen lause mitä silloinen puolisoni minulle sanoi ennenkuin lähdin oli "En tiedä haluanko enään olla sun kanssa" joten matka ei alkanut kovin mahtavissa tunnelmissa osaltani.
Olimme olleet mökillä vuorokauden kun J saapui mökille ja porukka oli kasassa! Saunoimme, pidimme hauskaa, kalastimme, juttelimme pitkään yöhön ja pitkästä aikaa nauroin suoraan sydämmestäni. Taisi siinä ihastuksen tunteita kehittyä jo vuorokauden jälkeen tai jotain sen tapaisia ainakin, hih :)
Olimme olleet mökille 4 päivää kun ensimmäisen kerran puolisoni soitti minulle (olin päättänyt etten aijo pilata reissuani ja tapella hänen kanssaan soittamalla hänelle) ja tappeluksihan se puhelu meni..
Viimeinen sana oli häneltä minulle ettei edelleenkään tiedä haluaako jatkaa olemista kanssani ja tuolloin taisin päättää että nyt riittää.
Nukuimme J:n kanssa erillisessä aitassa sen yön ja pitkästä aikaa tuntui kun kaikki olisi loksahtanut paikalleen!
Seuraavana päivänä koitti kotiinlähtö ja en todellakaan odottanut tätä innolla, noh pääsin kotiin ja minun ja puolisoni välit olivat edelleen erittäin kireät että kireyttä olisi varmaan voinut käsin kosketella. Olimme kämppiksiä.
Seuraavasta kuukauden kestäneestä osioista en voi sanoa olevani ylpeä mutta, mitään en kadu. Se toi J:n elämääni josta olen tällä hetkellä enemmänkuin onnellinen <3
Muutimme J:n kanssa yhteen kuukauden tapailun jälkeen, hetken haparoinnin jälkeen yhteinen sävel löytyi ja kaikki tuntui oikealle. Olin siellä missä sydänkin oli, vihdoin.
Vuonna 2013 koitti varaamamme ulkomaanmatka ja kuukautta ennen matkaa jätimme ehkäisyn kokonaan pois, mutta eihän se tarina alkanut ihan niinkuin toivoimme. Olimme yrittäneet 8kuukautta kun hakeuduin yksityiselle selvittääkseni onko minulla kaikki jutut kunnossa ja tuolloin selvisi että olen saanut juuri keskenmenon. Keskenmenosta kuuleminen otti koville mutta en arvannutkaan tuon olevan vasta alkusoittoa kaikelle tulevalle.
Lääkäri totesi kaiken olevan kunnossa ja lapsi voitaisiin saada alulle aivan normaalisti. 23.3 saimme testiin ensimmäiset kovin kaivatut kaksi viivaa ja olimme onnemme kukkuloilla! Mutta sitä ei kestänyt kun 8 viikkoa..
Aloin kärsimään vatsakivuisa ja menimme acutaan selvittämään tilannetta.
Otettiin verikokeita ja tehtiin sisätutkimus. Lääkäri totesi "Hcg täydellinen ja kohdunsuu kiinni ettei sieltä ainakaan ole mitään tulossa".
Tätä iloa kesti 24h kunnes alkoi tiputteluvuoto joka muuttui runsaammaksi.
Ei muutakun takaisin acutaan!
Tuon jälkeen usko HCG arvon luotettavuuteen rapisi ja huolella
Lääkäri teki sisätuksimuksen ja totesi "kaikki voi olla hyvin tai sitten keskenmeno" ANTEEKSI MITÄ?
Eivät suostuneet viikonloppuna ultraamaan joten laittoivat lähetteen äippäpolille 3-7pv kiireellisyydellä.
Noh miehen kanssa päätettiin päivän odottelun jälkeen että emme odota niin kauaa, koska halusimme heti tietää onko kaikki hyvin.
Sunnuntaina varasimme ajan yksityiselle ja aika oli muistaakseni tiistaina.
Parissa päivässä kerkesin jo itkemään kuinka emme ikinä saa lasta ja kaikki on pilalla, eikä kukaan ota meitä tosissaan.
Tiistaina sitten astelimme lääkärinvastaanotolle ja hän aloitti ultraamisen.
Pienen hiljaisuuden jälkeen lääkäri totesi "Hän ei löydä täältä mitään.."
Saimme sitten lähetteen seuraavalle päivälle Tayssiin tarkempiin tutkimuksiin.
Näissä tutkimuksissa selvisi että luultavammin meillä oli kohdunulkoinen raskaus ja luultavasti hoituisi itsestään kun vuotoa oli alkanut olemaan.
Hcg kontrolleja päätettiin jatkettavan niin kauan kunnes arvo näyttäisi negatiivista eli alle 5. Selvisimme onneksi vain yhdellä verikokeella ja arvo oli laskenut nätisti alle viiden.
Tässä vaiheessa ajattelin ettei meille lasta suoda, ainakaan "normaalilla" tapaa.
Heinäkuussä maailmaa värisytettiin taas kerran.
Maanantai 21.7-Tiistain välisenä yönä jouduimme lähtemään ärhäkän vatsakivun vuoksi acutaan ja n. 6tunnin odottelun jälkeen selvisi että olen raskaana, tai ainakin Hcg mukaan (arvo oli 753). Viimeisistä menkoista oli juuri n.2 viikkoa joten kivut osuivat "sopivasti" juuri oletetun ovulaation kohdalle. Noh särkylääkettä naamaan, lähete äippäpolille kohdunulkoisen raskaus epäilyn vuoksi ja kotiin isokysymysmerkki pään päällä.
23.7 iltana oikealla rinnan alapuolella aloin tuntemaan hyvin viiltävää kipua, eikä mikään asento tuntunut hyvälle ja kipu vain paheni.
Huusin, itkin ja tuolloin J päätti soittaa ambulanssin ja eipä mennyt kauaakaan kun maattiin ambulanssissa piuhoissa ja kiidettiin kohti tayssia.
Tayssissa minut kirjattiin sisään kohdunulkoisen raskaus epäilyn vuoksi ja sain lääkettä ja kipu alkoi vähenemään hiljalleen.
Hetken kuluttua minut ultrattiin ja lääkäri totesi kaiken olevan "hyvin" ja sanoi että voin lähteä kotiin jos siltä tuntuu ja kotiin päätin myös lähteä.
Määräyksenä vuodelepo ja käsky tulla takaisin jos kivut tulevat takaisin.
30.7 Teimme raskaustestin jonka mukaan olin 5+ viikolla raskaana, koska olin alkanut samana päivänä kärsimään samoista rintakivuista, eivätkä kivut hellittäneet lääkeillä eikä levolla joten otimme suunnaksi acutan.
Noh menimme päivystykseen ja siellä meidät otti vastaan hyvin epäasiallinen mieslääkäri joka päätti minua tutkimatta ollenkaan että minua närästää ja määräsi lääkettä ja lähetti kotiin.
31.7 päivällä ei missään asennossa ollut enään hyvä olla eikä lääkkeet auttaneet päätimme lähteä takaisin ja tällä kerralla halusimme vastauksia!
Siellä oli onneksi vastassa todella mukava lääkäri ja hän sanoi ettei tohdi minua kotiuttaa niin suurissa kivuissa joten siirryimme odottamaan osastolle siirtymistä. Ensin siirryimme Synnytysvastaanotttoon käytävälle pötköttämään ja siinä maatessa sain 4 kipupiikkiä eikä niistä ollut mitään hyötyä ja tuntui kun kuolisin minä hetkenä hyvänsä.
Hetken odottamisen jälkeen lääkäri ultrasi minut ja saimme musertavia uutisia, kohdussa ei ollut mitään raskauteen viittaavaa ja nyt tilanne oli jo hälyyttävä. Hcg oli noussut n.5päivässä 1300->4300 joten jossain se raskaus on ja kasvaa kovaa vauhtia.
Päätimme siis että yritetään selvitä aamuun ja jos ei niin yöllä leikataan.
Lopputulos oli se että 4 reikää vatsassa ja munanjohdinta köyhempi.
Raskaus sijaitsi oikean munasarjan alapuolella ja oli venyttänyt munanjohdinta ja vuotanut verta vastaonteloon jonka vuoksi se jouduttiin poistamaan. 2.8 sitten kotiuduin!
Noh tästä menikin sitten loppuvuosi "rauhallisesti" selviytyen.
Kunnes 11.1 saimme plussan testiin.. mutta onneksemme tämä pieni majailikin oikeassa paikassa! :) ja sydämmen sykkeenkin näimme <3
Papun taival tosin jäi lyhyeksi ja 8.2 pienen sykettä ei enään näkynyt..
26.7 saimme vihdoista ja viimein tämän viimeisimmän plussan ja tänään mennään jo viikolla 13+3 :) Syystäkin siis on onnellinen olo! Toivottavasti tämän pienokaisen saamme elävänä syliin huhtikuussa ja meistä tulee vihdoin perhe <3
-Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti