Oireita on vajavaisesti (mutta kai ne pienetkin on jotain?) eikä aikaa varhaisultraan saapunut tänäänkään.
Sinänsä koko ultra on turha, mutta toisaalta ei.
Saamme ainakin tietää onko kaveri oikeassa paikassa mutta siihen se sitten jääkin, viimeksi meni viikko tuosta ultrasta ja olimme taysissa keskeytyneen keskenmenon takia, joten huolta se ei ainakaan vähennä (no okei ihan pikkiriikkisen)...
Olen aika varma että kaveri köllöttelee oikeassa paikassa, mutta onko se tarpeeksi lujasti kiinni?
Viedäänkö tämä kaikki meiltä pois uudestaan? Saammeko ikinä pientä tuhisijaa mukaamme, jää nähtäväksi.
Yritys on kova pitää mieli positiivisena mutta pelko häilyy kokoajan selkärangassa, eikä se sieltä taida ihan heti pois lähteä.
Haluaisin kertoa jo koko maailmalle että "meille tulee vauva!!" mutta en voi, en vielä moneen viikkoon jos ollenkaan.
Millä saisin tuon ikuisen pessimistin pois takaraivosta huutelemasta ja miten voisin edes yrittää olla iloinen näistä viikoista kun olen "raskaana kunnes toisin todistetaan"?
Mitään ei ole vielä viety pois ja kaikki voi jatkua edelleen jatkua hyvin tai päättyä huonosti mutta nyt ollaan tässä hetkessä, miksi en siis osaa nauttia tästä? nauttiiko näistä piinaviikoista kukaan? Tai juu ehkä ne jotka eivät tiedä sanaa keskenmeno vaan ovat lisäämässä positiivisesta testistä kuvaa facebookkiin heti sen tehtyään, hastagein #meilletuleevauva ja muuta...
-Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti